keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Tutustumistarinaa

Ehkäpä olisi hyvä korkata tämä blogi nyt. Lapset katselivat juuri pikkukakkosen loppuun ja äidin pitäisi oikeasti olla laittamassa ruokaa ja hieman jynssäämässä paikkoja. (Kuten otsikostakin voi päätellä...siivoamaanhan ehtii myöhemminkin).

Minä olen siis tämän blogin tai pitäisikö sanoa päiväkirjan kirjoittaja, Hanna. Aika usein netissä minut tunnistaa nimimerkillä Chili ja Cchili. Lapsia on kolme: Erika, kohta jo kuusi täyttävä neitinäpsä. Aina äänessä ja suunvuoroa ei meinaa saada. Mistä lie tälläisen ominaisuuden perinyt? ;) Emil on neljä vuotias omanarvon tunteva nuorimies, joka koittelee tuon tuosta äidin kärsivällisyyttä, oli sitten kyse pukemisesta tai nätisti leikkimisestä. Emma on meidän perheen nuorimmainen. Neiti Emmuska teki näyttävän ja vauhdikkaan ensiesiintymisen toukokuun lopulla 2007; ikää siis huimat 8kk ja rapiat. Perheeseen kuuluu toki myös mies, avopuolisoksikin sanottu ja isäksi tituleerattu. Nimi jääköön nyt sanomatta, kun en tiedä mitä mies nimensä julkaisemisesta meinaa. Jaloissa hyörii myös sekalainen joukkio karvakorvia. Chili on kohta 11-vuotta täyttävä briard uros. Chili koulii tällä hetkellä Kunkusta (14vko briard-poitsu) mallikansalaista...hmm...välillä hyvin tuloksin, välillä hyvin huonoin. Mutta papukaijamerkki vanhukselle siitä, että jaksaa yrittää ja auttaa minua tässä hommassa. Sitten on tietenkin Pörtsi. Ruskea mitted ragdoll uros, joka koittelee yhtälailla "äidin" hermoja tuontuosta....johtuuko sitten tuosta 4-vuoden iästä vai vaan kissan luonteesta, mene ja tiedä.

Tässä siis pähkinänkuoressa Chililä. "Hahmot" tulevat varmaan tutuiksi kirjoitusten myötä. Se mitä tänne kirjoitan ja kerron on täysin auki vielä...ehkäpä sekin tässä selviää ajan kanssa. Jätähän käymisestäsi aina silloin tällöin merkintä niin tiedän ketä kaikkia Chililän touhut kiinnostavat.


Chili ja Chilin nenä


Ei kommentteja: