torstai 4. syyskuuta 2008

Chili

Kun kerran Chililässä ollaan niin Chilistä juttua (selvennykseksi tuntemattomille, että koirasta on kyse). Meillä kävi tänään pieni tapaturma. Tai siis Chilille kävi. Ja mä täällä olen aika apeana tästä tapaturmasta ja miettinyt koko illan, että pitääkö mun asian tiimoilta jotenkin toimia. Ja jos niin miten.

Eli siis tapahtumaketju meni jotenkin näin: Chili makasi oviaukossa tavallaan kylki ja naama muhun päin. Kunkku oli sen takana ja oli ilmeisesti tulossa eteiseen mun luokse, jolloin Chili ärähti. No näitähän meillä sattuu, joten en sen kummemin asiaa noteerannut. Noo..Erika oli sitten tulossa siitä Chilin ohi myös eteiseen ja ilmeisesti kuurous ja sokeus sen verran haittaa elämää, että Chili oletti, että Kunkku se sieltä tulee ja rähähti. Verta ei tullut, mutta lonkkaan jäi "raaaisujälki" ja Erika itki. Kun koiruus tajusi, mitä teki, oli tietenkin äärimmäisen nolona. Ja kun tilanne rauhoittui Erikakin sanoi mulle, että "katso äiti, kun Chili on surullinen."

Että mitä helvettiä tässä nyt sitten pitäs tehdä. :-/


Chili rakastamassaan paikassa. Mökillä, pellolla jahtaamassa kiviä.

maanantai 1. syyskuuta 2008

"Jälki"...

Ja sitten mentiin. Uskomatonta, ihanaa, mahtavaa, jännää. Kaikki nämä sanat kuvastavat sitä fiilistä, kun näkee 10kuisen koiran jäljestävän ensimmäistä makkarajälkeään. Metsässä viivyttiin pari tuntia...neljä koirakkoa. Kunkku tosiaan ensimmäistä kertaa hommissa. Suursnautseri 6kk oli jo muutamia makkarajälkiä tehnyt. Valkoinen paimenkoira 1v3kk keväällä jo aloitellut harjoittelun, toimi hienosti ja sitten vielä ohjaajan rotikka 4vuotias....VAU, ensimmäistä kertaa taisin nähdä sellaisen "oikean" suorituksen ihan livenä; kapulat nousivat ja reitti päästiin hienosti loppuun. Siihen mekin sitten Kunkun kanssa pyritään. ;-) Mutta siis tämän upean illan jälkeen, voin vakuuttaa, että minuun iski treenikärpänen. Mä en muistanutkaan kuinka mä nautin metsässä koiran kanssa touhuamisesta! Nyt pitää vaan etsiä niitä ajankohtia jolloin pääsee metsään. Vielä palatakseni Kunkun suoritukseen, niin en olisi ikinä uskonut, että tuo kohvo osaa keskittyä niin upeasti hommaansa. Se teki homman rauhallisesti ja siististi. Kyllä mä olin ylpeä...kaipa sille jotain oppejakin on mennyt perille...vai olikohan kyseessä vain tuuri? No sehän selviää seuraavalla kerralla sitten.

Mutta näiden koirakuulumisten jälkeen. Lupasin niitä kuvia lastenhuoneiden seinistä, joten tässä tulee...
Ensin tyttöjen merenneito (siis jos joku ei tunnista kuvista ;-p) ja sitten Emilin linna.




Kuvat eivät ole järin hyviä...salamalla otettuja ja kamera ei ole siihen paras mahdollinen, mutta kyllähän noista nyt jotain näkee. Tuo linna on siis sitten koko seinän kokoinen. Valot ovat suunnilleen 120-140cm korkeudella. ;D

Ikävä

Kyllä voi tehdä pahaa. Rintaa ahdistaa ja tekisi mieli itkeä. Hakea lapset kotiin ja halata. Järkyttävän ahdistava tunne taas iski tässä illalla. Tiedänhän mä, että lapset on hyvässä hoidossa isällänsä, mutta tää ikävä on vaan niin raastavaa. Kaipa tämä helpottaa ajan myötä...tai ehkä sitä oppii olemaan yksin. En kiellä etteikö minulla olisi ollut mukavaa tätini 6-kymppisillä...en, ja varmasti rentouttavaakin. Sohvallakin oli mukava lukea lehtiä ihan vaan itsekseen ja itselleen. Pohdiskelin tuossa kyllä, että onko tämä yksinäisyyttä, mutta sitä se ei kyllä ole. Koirat tuovat helpotusta siihen olotilaan...eli yksinäinen en ole, mutta lapsia on kova ikävä. <3




Lapset olivat olleet lintsillä iskän kanssa tänään ja sain sähköpostiin muutaman kuvan. :)

Loppuun vielä nalle puhin mietekirjaisesta tämäniltaisia tunnelmia:

"Entä miten sinä voit?" sanoi Nalle Puh.
Ihaa pudisteli päätään.
"En oikein voi", hän sanoi.
"On ottanut voimille."