Kuten otsikkokin kertoo, juuri tulin lenkiltä...tai pitäisikö sanoa kolmelta. :-D Ensin kävin Kunkun kanssa noin puolen tunnin kävelyllä. Sitten sauvoin noin ½ tuntia keskenäni niin että hiki lensi ja sitten vielä Chilin kanssa sellainen puolen tunnin lenkki. Kyllä on nyt olo hyvä ja läskit saa kyytiä.
Ja voi kyllä, valitettavasti, tässä blogissa käsitellään myös minun makkaroitani. Kymmenen niistä olen saanut jo puristettua kolmannen raskauden jälkeen pois, mutta vielä olisi tekemistä. Toiset 10 ja vielä 3-4kiloa siihen päälle niin ruvetaan olemaan jo aika mukavissa lukemissa. Sen jälkeen en varmaan enää painoa pudottele, mutta jos liikunnan myötä putoaa niin pudotkoon. En minä niitä kaipaamaankaan jää. ;-)
Mitä vanhemmaksi olen tullut sen tärkeämmäksi olen ruvennut kokemaan oman kroppani. Olen huomannut, että hyvä kunto ja vähemmän läskiä luitten ympärillä niin kyllä on helpompaa tehdä kaikkea. Itsetunto kohoaa (vaikka ei se mulla kai koskaan hirveen alhaalla ole ollutkaan...toivottavati ei siis pissi nouse päähän. :-P), jalat kiitää kevyemmin, jaksaa leikkiä lasten, koirien ja miksi ei myös miehenkin kanssa enemmän. Eli siis kokonaisvaltaisesti kroppa ja pää voi paremmin. Ja tämä on mulla motivaattorina tämän projektin edetessä. Joskus siintää haaveissa naisten kympin juoksu, puolimaratoni ja miksi ei myös se kokopitkäkin, mutta se on tosiaankin sitten vasta joskus kilojen karistua ja kunnon kohottua...ehkä. Tämä ei ollut lupaus, vedonlyönti eikä muukaan möläys, jota voitaisiin jälkikäteen käyttää minua vastaan. Suuren suuni takia olen muutamia kertoja joutunut pulaan. ;-D mm. Puoleenväliin selkää ulottuva tukkani koki pari vuotta sitten euroviisuvoiton myötä kevyen lyhennyksen.
Ja voi kyllä, valitettavasti, tässä blogissa käsitellään myös minun makkaroitani. Kymmenen niistä olen saanut jo puristettua kolmannen raskauden jälkeen pois, mutta vielä olisi tekemistä. Toiset 10 ja vielä 3-4kiloa siihen päälle niin ruvetaan olemaan jo aika mukavissa lukemissa. Sen jälkeen en varmaan enää painoa pudottele, mutta jos liikunnan myötä putoaa niin pudotkoon. En minä niitä kaipaamaankaan jää. ;-)
Mitä vanhemmaksi olen tullut sen tärkeämmäksi olen ruvennut kokemaan oman kroppani. Olen huomannut, että hyvä kunto ja vähemmän läskiä luitten ympärillä niin kyllä on helpompaa tehdä kaikkea. Itsetunto kohoaa (vaikka ei se mulla kai koskaan hirveen alhaalla ole ollutkaan...toivottavati ei siis pissi nouse päähän. :-P), jalat kiitää kevyemmin, jaksaa leikkiä lasten, koirien ja miksi ei myös miehenkin kanssa enemmän. Eli siis kokonaisvaltaisesti kroppa ja pää voi paremmin. Ja tämä on mulla motivaattorina tämän projektin edetessä. Joskus siintää haaveissa naisten kympin juoksu, puolimaratoni ja miksi ei myös se kokopitkäkin, mutta se on tosiaankin sitten vasta joskus kilojen karistua ja kunnon kohottua...ehkä. Tämä ei ollut lupaus, vedonlyönti eikä muukaan möläys, jota voitaisiin jälkikäteen käyttää minua vastaan. Suuren suuni takia olen muutamia kertoja joutunut pulaan. ;-D mm. Puoleenväliin selkää ulottuva tukkani koki pari vuotta sitten euroviisuvoiton myötä kevyen lyhennyksen.
Ennen ja
jälkeen.
Oli muuten hippasen hankalaa löytää itsestään kuvaa. En ole mikään kauhean kuvauksellinen tyyppi kilojeni kanssa. Pitääkin varmaan jossain vaiheessa koittaa ottaa "ennen" ja "jälkeen" ja "sen jälkeen" kuvia ihan omaksi iloksi. Katsellessa noita kuvia itsestään, kun olin isoimmillaan, tulee mieleen, että tuohon tilaan en kyllä itseäni enää päästä. Toivottavasti kun sen täälläkin sanon, niin pystyn myös tämän takana seisomaan. :) Ja kaiken tämän paasauksen jälkeen...SYÖMÄÄN! :-x
5 kommenttia:
Se on aika harmi kuinka vähän itsestään niitä kuvia löytyy. Kummitätini sanoi äidin syntymäpäivillä kameraa pakoileville sukulaisille, että kaikki on omia itsejään ja arvokkaita sellaisina. Ei ihmisarvoa mitata sillä miltä näyttää. Itsestäänselvyyksiähän ne on, mutta kyllä se taas herätti poseeraamaan vähän siinä kameran edessäkin, eikä aina vain takana. Niin monet mukavat kuvat ja muistot olisi jäänyt tallentumatta, jos kaikki kameraa pakoilisivat.
Voi kun mulla olis samanlainen päättäväisyys ja luja tahto kun sulla.
Mutta kun ei ole, niin saan tukehtua läskeihini vaikka aina vaan mukamas yritän niistä eroon.
Eikä tää koske vaan makkaroita, vaan ihan koko elämää, mun on ainavain niin helppo synkistellä, paljon helponi kun olla reipas. ENKÄ ajaudu itsesääliin, enenenenen :D
♥: Iia
Voi kaveli sun kanssas. Itsestäänhän se päätös lähtee. Oli se mikä tahansa...ja voi kuule, kun tietäisit miten heikoksi olen itseni viime aikoina tuntenut. :-/ Ehkä tämä laihdutus on se, mikä saa mut pysymään järjissäni ja jonkinmoisissa ruutineissa tai jotain. *hug*
Mä potkin teidät kaikki sit pois Lihaisista Naisista, jos laihdutte!!! Mä olen puolestani päättänyt, että terve äiti pitää tytöllä olla, muuten ei jaksa. Raittiissa ilmassa liikkuminen pitää kliseisesti pään ja kehon kunnossa. Karisi kilot tai ei, mutta jaksaa silti paremmin. Mä en taistele enää kiloja vastaan vaan ainoastaan sairastumisia ja uupumista. Kumpaankaan en tunne olevan varaa enää, kun on äiti.
No tuskin siihen on varaa,vaikka ei äiti olekkaan. Ihan vain turha tavallinen ihminen.
Mutta jos elää tahtoo, äitinä tai ei, on syytä pitää itestään huolta, mutta aina vain ei sitä jaksa.
Turha kenenkään on edes toivoa että mä kapenisin siihen kuntoon että lihaisista pihalle joudun!
♥: Iia
Lähetä kommentti