Tajunnan virtaa

Viimeisimpänä blogipäivityksenä lupasin kertoa kun tajuan jotain. No mä tajusin tossa äsken jotain...*hehkulamppu pään päällä* Mä olen hieman hukassa itseni kanssa. Tai siis kyllä mä tiedän kuka mä olen ja mitä mä teen, mutta ne fiilikset on vähän hukassa.
Mitä rakkaus on? Mitä kaipuu on? Miksi olo on vaan aina näin viikonloppuisin niin tyhjä?

Rakkaus...niin...se iso sana, jota moni pelkää ja varoo. Rakkautta on niin monenlaista. On rakkaus lapsia kohtaan, niin sanottu äidinrakkaus. Lemmikkieläimiäkin rakastetaan. On rakkaus esineitä kohtaan; taloa, kuvaa tai vaikkapa tärkeää posliiniankkaakin voi siis rakastaa. Sitten on se rakkaus joka syttyy ja palaa kahden aikuisen ihmisen välillä. Ja mulla tulee tässä dilemma, että olenko mä ikinä oikeesti kokenut tätä rakkautta vai onko kyse ollut vaan äidinrakkaudesta. Yeah, eikö kuulostakin ihanalta. Suorastaan, niin no kummalliselta ja sekavalta. Vai kuoliko se rakkaus joka joskus oli olemassa miestä kohtaan? Vai oliko sitä? Kertooko se, että joudun ylipäänsä miettimään asiaa, sen että en ole oikeasti tuntenut rakkautta...Taas lisää asioita joita joutuu pohtimaan pienessä päässään.

Odotanko mä liikoja...siis rakkaudelta. Olisi ihanaa, jos joku vaan sais jalat alta...onko sellasta oikeesti? Kestääkö sellainen? Ja jos sellaista on, niin uskaltautuuko siihen lähteä mukaan?

Mutta näihin mietteisiin taas. Mä jään odottamaan sitä mun ritaria valkealla ratsulla. Mun ritarilla vaan on allaan HD. Tukkaa ei ole ja pukinparta ois aika jees. Huumorillahan siitä taas selvitään eikös juu. ;-)

Tällä tyypillä on tukka ja HD:kin puuttuu, mutta mikä parta!