Juttu käsitteli Leena Vilkan vanhimman tyttären kuolemaa. Itkin tekstiä lukiessani, se kosketti ja tuntui pahalta. Olen aina ollut sitä mieltä, että vanhemman ei ikinä pitäisi kokea oman lapsen kuolemaa. Se on jotain niin isoa, ettei sitä varmaan voi käsittää. Pystyn empatioimaan Leena Vilkkaan menetystä, mutta pystyykö sitä oikeasti käsittämään hänen menetyksen. Voiko ihminen, jolla on kolme tervettä lasta ymmärtää mitä se menetys lopunperin on. Pystynkö minä ymmärtämään, miltä tuntuisi katsoa oman lapsen kuolemaa. Ei sitä varmaan kokonaan pystykään ennenkuin siinä tilanteessa...tai näin ainakin itse ajattelisin.
Mietin myös tekstiä lukiessani, että miten sitä suhtautuisi ystäviin, joilla on lapsia. Ymmärrän, että äidit pystyisivät omalla laillaan tukemaan, mutta mitkä ne omat tuntemukset olisivat näitä äitejä kohtaan? Jossain vaiheessa varmaan sitä tuntisi vihaakin. "Miksi sinulla on terveet lapset, mutta minä joudun kärsimään." Ymmärtäisivätkö nämä ystävät, että se tunne menee ohi, mutta se on sillä hetkellä luultavasti aika iso ja voimakas tunne.
Miten sitten muu perhe. Miten lapset reagoivat tälläiseen tilanteeseen? Miten valtava kaipuu lapsille jää, kun sisarus onkin yllättäen poissa. Miten isä regoisi? Hurjaa edes ajatella, mitä kaikkia tunnetiloja sitä joutuisi käymään läpi. En tiedä, miksi tämä asia tuli niin voimakkaana ajatuksiini. Pidän kuitenkin kuolemaa luonnollisena prosessina; vanhat kuolee ja se on normaalia. Ikävä toki jää, mutta sen pystyy hyväksymään. Sen on tarkoitus tapahtua. Kun kyseessä on lapsi, ei voi ajatella muutakuin, että maailma on kovin julma. Ehkäpä tämä asia tuli niin voimakkaana ajatuksiini juurikin siksi, että olen mielestäni aika vahva ihminen, mutta tälläisen tilanteen edessä voisin kokea romahtavani täysin.
Otteita Leena Vilkkaan kirjasta; "Äiti tuletko minun hautajaisiini?", "Kiitos äiti kun synnytit minut. Äiti, vaikka minä olisin kuollut, olisin silti sinun lapsesi, aina?" Kysymyksiä, joita lapsen ei mielestäni koskaan täytyisi joutua kysymään eikä äidin koskaan näihin vastaamaan.
Loppuun haluaisin muistaa kaikkia niitä äitejä ja perheitä tälläisen vaikean ajan ja muiston kanssa, tällä kevätkuvalla. Voimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti