perjantai 29. tammikuuta 2010

Välirikko

Tulin kotiin, nappasin lehden ja menin pöntölle. Luin artikkelin aiheesta "Välit poikki vanhempiin" ja tunsin suurta surua ihmisiä kohtaa.

Artikkelissa puhuttiin siitä kuinka vanhempien ja lasten välit rikkoutuvat lasten ollessa aikuisuuden kynnyksellä ja lasten tehdessä elämässään omia valintoja. Isoja valintoja; eroamalla kirkosta, menemällä naimisiin ulkomaalaisen kanssa tai ilmoittamalla seksuaalisen suuntautumisensa. Ymmärrän, että vanhemmat haluavat lapsilleen parasta ja enemmän kuin mitä ehkä itse ovat saaneet. Mutta jos lapsi päättää erota omasta uskonnostaan tai ilmoittaa, että tykkääkin poikien sijasta tytöistä, niin mikä syy se on "erottaa" lapsi perheestään. Mä koen, että lapsen ja vanhemman suhde on enemmänkuin parisuhde. Naimisiin mentäessä sanotaan "niin myötä- kuin vastoinkäymisissä"...lasten kanssa se on jotain paljon enemmän. Se on "paskassa ja pilvissä ja suunnatomassa huolessa". En voi kuvitella tilannetta, jossa voisin pistää välit poikki omiin lapsiini. Kyllä varmasti on hetkiä, kun hermot on riekaleina asiasta jos toisesta, mutta että katkaisisi suhteen lapseen kokonaan. Mua oikeesti oksettaa ajatus. Sehän kuitenkin lopunperin on niin, että minä vanhempana tai kuka tahansa vanhempana on kasvattanut lapsestaan sellaisen kuin on. Toki ympäristö ja yhteiskuntakin vaikuttaa siihen, mutta vanhemmat antaa lapselle niitä eväitä ja ajatuksia elämään. Mulle tärkeintä on se, että lapset oppivat hakemaan tietoa ja ajattelemaan omilla aivoilla. Minä tuen ja koitan ymmärtää mikä milloinkin lapseni aivoissa kiertää ja kujertaa. Minä olen se kallio, jolle voi kertoa kaiken. Mitä hemmetin väliä sillä on kuuluuko kirkkoon tai rupeaako muslimiksi. Mitä väliä sillä on, jos on homo tai jos päättääkin lääkärinopintojen sijasta ruveta taiteilijaksi. Se on lapsen valinta siinä vaiheessa. Ehkä tätäkin pitää miettiä positiivisesi niin, että miten paljon mielenkiintoisia keskusteluita sitä saakaan aikaiseksi, jos lapsi ilmoittaisi rupeavansa hare krishna liikkeen kannattajaksi. Kunhan lapsi tietää olevansa onnellinen valitsemallaan tiellä, se on se mikä merkitsee.

Ehkä mun on helppo ajatella näin, koska omat vanhemmat on aina sanoneet, että saan tehdä omat virheeni ja päätökseni. On toki asioita, joissa tiedän vanhempien olleen todella pettyneitä. He ovat kuitenkin nielleet kiukkunsa ja harminsa ja kyllä joskus myös ilmaisseet asian sanallisesti. Mutta silti olen saanut virheeni tehdä. Tatuoinnin ja lävistysten ottamiselle on pyöritelty silmiä, "välivuodesta" (jota muuten edelleen vietän jo kymmenettä vuotta) ei varmaankaan pidetty, uskon, että isä olisi halunut minusta sen insinöörin kuitenkin. Mutta mihinkään ei ole pakotettu...siis puhun nyt aikuisuuden saavuttamisen jälkeen. Mun on annettu olla oma itseni. En kiellä ettenkö koe joskus yhä edelleen paineita siitä, että miten vanhempia pitäisi miellyttää tai mitä he haluaisivat että tekisin. Mutta olen sen verran vuosien varrella oppinut, että myös he ovat inhimmillisiä ihmisiä ja tekevät virheitä ja mun mielestä vääriä päätöksiä. Arvostan heidän näkemystään ja kuuntelen, mutta teen omia valintoja.

Toivon, että omat lapseni myös arvostavat vanhempiaan, mutta toivon heidän ajattelevan ja päättävän itse mitä haluavat. Toivon, että omat mielipiteeni ei paina liikaa heidän päätöksissään. Toivon, että pystyn tukemaan heitä heidän mieltymyksissään (tätä minä joskus olen kaivannut omilta vanhemmiltani). Ts. jos tytär haluaa ruveta uimariksi tai harrastaa uintia vakavasti, hän harrastakoon hartioista huolimatta. Nää on näitä "Mä en koskaan tee, niinkuin omat vanhempani"- juttuja, joita jokainen käy läpi jossain vaiheessa elämää.

Mutta siis kai tän mun kirjoituksen pointti on se, että mä rakastan mun lapsia just sellaisina kuin ne on. Tää elämähän on yhtä mielipidettä vaan...Toivon, että pystyn antaa lapsilleni hyvät avaimet elämään, ajatuksiin ja mielipiteisiin. Ja vaikka mielipiteet eroaisivat omistani, minä hyväksyn sen.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvä kirjoitus...mutta....

Joskus saattaa joutua omalle rakkaalle lapselleenkin kääntämään selkänsä. Toivokaamme kuitenkin ettei meidän kohdalla näin tule käymään.

Sis -T se kaunein ja paras..tjn

Hanna kirjoitti...

Kyllähän sitä joutuu tavallaan kääntämään lapselle selän useastikin. Ja se on mielestäni jossain vaiheessa lapsen elämää jopa tarpeellista ja tervettäkin. Mutta tossa mä pohdinkin totaalista välirikkoa...Mä rupesin tossa miettimään, että mikä mulla olisi sellainen asia, josta pistäisin välit poikki lapsiin. Ainut mikä mulle tuli mieleen oli se, että jos mun lapsi olisi paha. ts. tekisi pahaa muille...ilkeä...EVIL. Kerro sä middle sis, että mitä sä tarkemmin tolla tarkotit?

Iia kirjoitti...

Mäkin jään mielenkiinnolla odottamaan...
Meillä olikin tänään tätä aihetta hieman sivuava keskustelu, hyvä olikin. Vastaavia keskusteluja kaipaa lisää hän :)
Mutta tosiaan, tällaisena arkielämän turpaanottajana komppaan tätä sun postausta täysin.

Anonyymi kirjoitti...

Middle sis puhuu...
Eli samat EVIL asiat minulla kävi mielessä, toiselle ihmiselle PAHAN teko etc.
Toinen asia on esimerkiksi huumeista johtuva "pahan teko". Tottakai haen apua lapselleni ja tuen pitkään pääsemään irti huumeista, mutta jos hän toituvasti sabotoi omaa perhettään...varastamalla, valehtelemalla etc. niin raja tulee varmasti vastaan. Jossain vaiheessa kääntäisin lapselleni selkäni ja antaisin olla.

Tajuuko mitä tarkoittaa?

Hanna kirjoitti...

Juu, kyllä mä tajuan. Enkä mä esimerkiksi voisi sitä hyväksyä, että tehdään omalle perheelle ja tutuille pahaa...oli se sitten varastamalla tms. Mutta mä luotan myös siihen, että me ollaan kasvatettu ja kasvatetaan lapsista sen verran fiksuja, "oma-päisiä" ja ihania, että tällästä ei pääse syntymään ja tapahtumaan. Musta kuitenkin tuntuu, että meidän lapsilla on fiksut omat ajatukset ja mielipiteet olleet pienestä pitäen. Kyllä mä senkin tiedän, että joku huumekokeilu voi viedä mennessään, mutta mä toivon, että niin ei koskaan käy. Aika pahaa joutuu tekemään, että voisin täysin kääntää selän ja olla pitämättä yhteyttä.

*lööv*