perjantai 18. huhtikuuta 2008

Vkoloppu

Hjellou. Vähän hävettää, kun siitä on niin pitkä aika kun olen kirjoitellut. Mulla on ollut tuli persiin alla ja koneelle ei ole liiemmi tullut istahdettua. Keskiviikkona lähdettiin aamusta Kiikkaan. Kiitos Riikka yösijasta ja mukavista hetkistä. Takaisin tullessa poikkesimme Kuoppakummulla pikaiseen ihmettelemässä isoja ihania kantoja ja aah...aurinkoa. Kiitos Leena sinullekin hetkestä.

Tulimme siis kotiin torstaina ja näimme isää/miestä puoli tuntia, ennenkuin hänen piti lähteä lentokenttää kohti. Vihreäksi leskeksikö se äitini minua nimitti eilen puhelimessa. Hauska nimitys. Eilen illalla siskoni hoiti lapsia muutaman tunnin, jotta pääsin Kunkun kanssa treenaamaan kouluun. Kylläpäs sekin oli mukavaa ja kiitos siis kuuluu myös Anulle, että jaksoi hyvin väsynyttä ja kiukkuista pikkuEmmaa. <3>ainuimme koko nelikko suihkuun. Kyllä oli mukavaa leikkiä vesileikkejä hetki ennen iltapalaa ja nukkumista. Emmakin piristyi suihkusta sen verran, että jaksoi vielä vetästä kokonaisen lautasellisen puuroa. Pikkasen sellaista irtonaista tekstiä pukkaa...Olo on jotenkin rentoutunut ja mukava. Sellanen olo, että tekisi mieli kikattaa ja hassutella. Lasten kanssa kyllä jo aamu naurettiin ja kutiteltiin. Se mikä harmittaa on, että mies otti kameran mukaan Englantiin ja mä en tota järkkäriä oikein osaa käyttää. Joten kuvitus meidän päivistä taitaa jäädä vähäiseksi, kun iskä on poissa. Jospas sitä kaivaisi sen kunniaksi arkistoja.

Tässä kuvia Ylöjärven reissulta ja siellä olevasta ihanasta vanhasta kaappikellosta:



5 kommenttia:

Tiina Rönnberg kirjoitti...

Vau, hienoja kellokuvia!

Oletko sä kauan "Vihreänä leskenä" siellä? Olisiko vaikka viikonloppuna aikaa vastaanottaa, jos tulisin piipahtamaan?

Hanna kirjoitti...

Ma/ti välisenä yönä esko tulee kotiin. Tänään ollaan ihan vaan kotona. Huomenna pitäs mennä päivällä ostamaan siskon tytölle 10-vuotis lahja ja sitten illalla kuuden maissa ollaan menossa syndeille. Sunnuntaina ollaan varmaan aikalailla kotona. Iia tulee tähän iltapäivästä ja oli puhe, että jos sää sallisi niin voitaisiin mennä ulkoilemaan makkaranpaiston merkeissä Nuuksion suuntaan. Tervetuloa siis menoon mukaan ihan milloin vain. :D

Anonyymi kirjoitti...

HAHA! Kuoppakummun linkistä mennään hämärälle sivulle xD Sarvikuonot!!

Hanna kirjoitti...

Ei helve... :D:D:D PIkkasen repesin. Kyllä Hanna osaa. *korjailis*

Iia kirjoitti...

Määki haluun oppii linkittää tommosia pikkulinkkejä... ja laittaa kuvia... Mut hei! Sähän voisit tulla meille jokupäivä opastaa, nyt kun Rämpy on poissa himasta. Tosin huominen menee varmaan selloillessa, mut jos vaikka sit kuitenki ehtis. Iia tarvii netti APUAA!!! :D