"Äiti on kuningatar ja Emma palvelija"

Erikan suusta tänään. Äiti kyllä korjasi, että eiköhän se ole niin, että äiti on se palvelija ja Emma kuningatar. Näinhän se oikeastaan on. Äiti täyttää ja palvelee lastensa toiveet. Toisaalta, enpäs minä se kuningatar haluaisi välttämättä ollakaan...kuolisin tylsyyteen. Mulla pitää olla tekemistä, jotta elämä rullaisi. Se on hassua, mitä kiireisempi olen sen pirteämpi olen. Jos makoilen sohvalla tms. koko päivän, niin olen vetelä koko illankin. Hassua, mutta näin se on vain aina ollut.

Kertakaikkiaan ihana päivä tänään...sää oli mitä mainioin ja kun on mukavaa tekemistä, niin mikäs sen parempaa. :) Aamulla olin Erikan ja Emilin kanssa päiväkodilla. Emilillä oli puheterapia Lauran kanssa ja Erika tuli tapaamaan vanhoja kavereitaan. Voi sitä riemua! Laura oli todella yllättynyt, että Emilin "R" kaikuu niin hienosti. Ihmettelimmekin molemmat, että miksi "K":n ääntäminen onkin jäänyt "R":n jalkoihin, mutta kaikki aikanaan. Hienosti on edetty vuoden takaisesta joka tapauksessa. :)

Tultiin kotiin, hetki levähdettiin ja syötiin ja äiti teki mahtavat jäätelöannokset ruuan jälkeen. Sitten lähdettiinkin aurinkoon. Pyörät haettiin kellarista ja napattiin toisesta apparit pois. Ensin mentiin Erikan kanssa rundi pihan ympäri, jonka jälkeen neiti totesi; "mä en osaa, mä en halua, mä en ala." Äiti mietti mielessään, että alkoipa tämä lupaavasti...Sitten mentiin Emilin kanssa rundi ja Herran hermot loppui siihen. Erikan mielestä apupyörät olisi pitänyt pistää takaisin, mutta äiti pysyi tiukkana. No tuloksena iltapäivään oli se, että Erika pyöräili jo noin 20m. ilman apuja ja appareita. Että jesjesjes...ei siihen kauan mene kun viilettää tuulispäänä pitkin katuja. Hurjaa! Tämä äiti on niin ylpeä tyttärestään.

Illan tullen siirryttiin taas sisälle ja minä pääsin harrastelemaan ihan omiani koirakentille. Voi, että kun se on ihanaa. Mä niin saan siitä sitä jotain...en tiedä oikein mitä, mutta mä olen iloinen, kun lähden sinne ja yleensä vielä iloisempi kun tulen. Tekis mieli vaan huutaa; "Jee, Ihanaaaa!" Suurin osa tuttavistani (vai pitäisikö sanoa kaikki paitsi ystäväni Minna ja Riikka) ihmettelivät ja pitivät minua hulluna kun otin koiranpennun tähän härdelliin, mutta nämä ihanat hetket eivät anna sijaa epäilylle, ettenkö olisi silloin tammikuun vaihteessa tehnyt oikeaa päätöstä. Onhan välillä rankkaa, mutta antaa tuo koiruus kyllä niin paljon takaisinkin. Vaikkakin vessan syöty kynnys ja reikä seinässä pistää välillä miettimään tervettä järkeä. Mutta nehän on korjattavissa. ;-)

Jatkanpas koira-asioista myöhemmin (ja pyöräilykuviakin pitäs laittaa, mutta nyt ei jaksa hakea kameraa ja piuhaa jajajaja). Joten syömään.

lopuksi vielä kuva marmorista:
Arvaako kukaan mitä kuvassa on?