torstai 23. huhtikuuta 2009

Poika tuli taloon.

Mikäs ihme siinä onkin, että aikaa ei vaan ole tarpeeksi. Mä edelleen peräänkuuluttaisin vuorokauteen esimerkiksi 6 tai miksei 12 tuntia lisää, jotta kaikki hommat sais hoidettua. Ei mulla nytkään olisi aikaa istua tässä ja kirjoitella blogiin, mutta kun on taas niin monta asiaa jäänyt tänne kirjoittamatta ja kertomatta.

Elämä hymyilee...kevättä on rinnassa ja kesää odotellaan kovasti jo Kokkokallion kupeessa. Sain jälleen yhden pitkäaikaisista (noin 15vuotta) haaveistani toteutettua. Poika tuli vihdoin kotiin (sunnuntaina)! Joten; Kaikki, tässä uusin tulokas talouteen Brasilialainen sateenkaariboa Poika.

Poika on kotiutunut tosi hyvin uuteen kotiin. Toisaalta en yhtään ihmettele...Jos minä valitsisin muovilaatikon (noin 30l) ja pienen "sademetsän" välillä, niin kyllä minäkin käärmeenä sinne miniterrasademetsään kaivautuisin mielummin piiloon. Poika on yllättävän paljon ollut esillä...kasvattaja sanoi, että viikon verran varmaan vaan piilottelee jossain, mutta ei Poika...se touhuaa ja menee nyt jo, joten kaipa sekin kertoo siitä, että olot ovat hyvät. Ensimmäistä syöttöä odotellaan mielenkiinnolla...ensi viikolla...ilmoittelen sitten, että miten kävi. ;)

3 kommenttia:

Tiina Rönnberg kirjoitti...

Oi miten komia poika! Onnea haaveen täyttymiselle! On se hieno!

Tunnit meinaavat tosiaan loppua kesken, mutta jospa löytäisimme yhden yhteisen, että pääsisin poikaa katsomaan :)

Iia kirjoitti...

iy.... Mutta onhan se komea Poika,omassa lajissaan!
Ihanaa kun haaveet käyvät toteen. Mäkin tota yhtä unelmaani jaksan ihailla päivä toisensa jälkeen.

tangerine kirjoitti...

Vau, on kyllä komea poika! :) Ja kivaa kun olet taas ehtinyt kirjoitella ja ennen kaikkea että elämä hymyilee :)

Ja niitä lisätunteja peräänkuulutetaan täälläkin...