maanantai 9. kesäkuuta 2008

Tunne

Välillä on tunne, että pitäisi kirjoittaa, mutta ei oikeasti tiedä, että mitä pitäisi kirjoittaa. Onko tämä se niin kutsuttu valkoisen sivun syndrooma tms. josta kirjailijat valittavat? Päässä risteilee tuhansia asioita, mutta yhdestäkään ei oikein saa kiinni. Ja jos ajatuksesta saa kiinni, niin osa on valitettavasti sellaisia, joita ei kuitenkaan tänne pysty tai halua kirjoittaa. Liian kipeitä kerrottavaksi tai yksinkertaisesti sellaisia asioita, joita ei halua kaikkien lukevan.

Alunperin ajattelin blogini olevan hieman niinkuin päiväkirja, mutta tiedän, että tätä lukee moni ja päiväkirjahan on kuitenkin aika yksityinen. Avoin asioitteni suhteen olen aina ollut, mutta rajansa kai kaikella. :-D

Ei mutta, koska mulla ei oikeasti ole mitään oikeaa asiaa, jota voisi oikeasti puida täällä niin tässä muutama mukava kuva

Kerrankin Emilistä suloinen hymyilevä kuva. Lähestulkoon kaikki muut risteilykuvat ovatkin sitten joko ylivaloittuneita johtuen salamasta tai pimeitä, johtuen auringonvalon puutteesta.

Ja sitten hempeyskuva Emmasta. Tää on vaan niin suloinen. <3

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sanon tämän ilmoille, kun olen kauan miettinyt, kehtaako sanoa. Mutta hörhö olen kai jo ilman tätäkin kommenttia mielissänne :D

Minusta Emmassa on jotain yliluonnollisen ihmeellistä. Jokin aura, voima, jota kaikki eivät ehkä näe. Viehätys, joka menee yli ruskeiden silmien ja hymynkin. Jotakin, joka saa minut tuijottamaan kuvaa toisensa jälkeen hämmentyneen lumoutuneena. Jotain taianomaista, meediomaista, suurta.

Käsitelkää tuota tyttöä varoen. Älkää tulevaisuudessa antako minkään lauseen tai teon ihmetyttää. Hänessä on jokin kummallinen totuuden ja ikuisuuden taimi <3

Hanna kirjoitti...

Kiitos kauniista sanoista. <3 Emma on ihan omanlaisensa persoona. Kyllä mä sen itsekin olen huomannut. Emma on jotenkin...hmm...mitenkä sen sanois...valloittava. Ja kyllä sä kehtaat. Sä tiedät, että mä kuitenkin jossain määrin hörhöilen myös. ;)