Kiitos kaveri <3

Chili
15.4.1997-9.10.2008

They say memories are golden
well maybe that is true
I never wanted memories,
I only wanted you.

A million times I needed you,
a million times I cried.
If love alone could have saved you
you never would have died.

In life I loved you dearly,
In death I love you still.
In my heart you hold a place
no one could ever fill.

If tears could build a stairway
and heartache make a lane,
I'd walk the path to heaven
and bring you back again.

Our family chain is broken,
and nothing seems the same.
But as God calls us one by one,
the chain will link again.

Hampaatonna

On hyvä olla.

Chili

Kun kerran Chililässä ollaan niin Chilistä juttua (selvennykseksi tuntemattomille, että koirasta on kyse). Meillä kävi tänään pieni tapaturma. Tai siis Chilille kävi. Ja mä täällä olen aika apeana tästä tapaturmasta ja miettinyt koko illan, että pitääkö mun asian tiimoilta jotenkin toimia. Ja jos niin miten.

Eli siis tapahtumaketju meni jotenkin näin: Chili makasi oviaukossa tavallaan kylki ja naama muhun päin. Kunkku oli sen takana ja oli ilmeisesti tulossa eteiseen mun luokse, jolloin Chili ärähti. No näitähän meillä sattuu, joten en sen kummemin asiaa noteerannut. Noo..Erika oli sitten tulossa siitä Chilin ohi myös eteiseen ja ilmeisesti kuurous ja sokeus sen verran haittaa elämää, että Chili oletti, että Kunkku se sieltä tulee ja rähähti. Verta ei tullut, mutta lonkkaan jäi "raaaisujälki" ja Erika itki. Kun koiruus tajusi, mitä teki, oli tietenkin äärimmäisen nolona. Ja kun tilanne rauhoittui Erikakin sanoi mulle, että "katso äiti, kun Chili on surullinen."

Että mitä helvettiä tässä nyt sitten pitäs tehdä. :-/

Chili rakastamassaan paikassa. Mökillä, pellolla jahtaamassa kiviä.

"Jälki"...

Ja sitten mentiin. Uskomatonta, ihanaa, mahtavaa, jännää. Kaikki nämä sanat kuvastavat sitä fiilistä, kun näkee 10kuisen koiran jäljestävän ensimmäistä makkarajälkeään. Metsässä viivyttiin pari tuntia...neljä koirakkoa. Kunkku tosiaan ensimmäistä kertaa hommissa. Suursnautseri 6kk oli jo muutamia makkarajälkiä tehnyt. Valkoinen paimenkoira 1v3kk keväällä jo aloitellut harjoittelun, toimi hienosti ja sitten vielä ohjaajan rotikka 4vuotias....VAU, ensimmäistä kertaa taisin nähdä sellaisen "oikean" suorituksen ihan livenä; kapulat nousivat ja reitti päästiin hienosti loppuun. Siihen mekin sitten Kunkun kanssa pyritään. ;-) Mutta siis tämän upean illan jälkeen, voin vakuuttaa, että minuun iski treenikärpänen. Mä en muistanutkaan kuinka mä nautin metsässä koiran kanssa touhuamisesta! Nyt pitää vaan etsiä niitä ajankohtia jolloin pääsee metsään. Vielä palatakseni Kunkun suoritukseen, niin en olisi ikinä uskonut, että tuo kohvo osaa keskittyä niin upeasti hommaansa. Se teki homman rauhallisesti ja siististi. Kyllä mä olin ylpeä...kaipa sille jotain oppejakin on mennyt perille...vai olikohan kyseessä vain tuuri? No sehän selviää seuraavalla kerralla sitten.

Mutta näiden koirakuulumisten jälkeen. Lupasin niitä kuvia lastenhuoneiden seinistä, joten tässä tulee...
Ensin tyttöjen merenneito (siis jos joku ei tunnista kuvista ;-p) ja sitten Emilin linna.

Kuvat eivät ole järin hyviä...salamalla otettuja ja kamera ei ole siihen paras mahdollinen, mutta kyllähän noista nyt jotain näkee. Tuo linna on siis sitten koko seinän kokoinen. Valot ovat suunnilleen 120-140cm korkeudella. ;D

Ikävä

Kyllä voi tehdä pahaa. Rintaa ahdistaa ja tekisi mieli itkeä. Hakea lapset kotiin ja halata. Järkyttävän ahdistava tunne taas iski tässä illalla. Tiedänhän mä, että lapset on hyvässä hoidossa isällänsä, mutta tää ikävä on vaan niin raastavaa. Kaipa tämä helpottaa ajan myötä...tai ehkä sitä oppii olemaan yksin. En kiellä etteikö minulla olisi ollut mukavaa tätini 6-kymppisillä...en, ja varmasti rentouttavaakin. Sohvallakin oli mukava lukea lehtiä ihan vaan itsekseen ja itselleen. Pohdiskelin tuossa kyllä, että onko tämä yksinäisyyttä, mutta sitä se ei kyllä ole. Koirat tuovat helpotusta siihen olotilaan...eli yksinäinen en ole, mutta lapsia on kova ikävä. <3

Lapset olivat olleet lintsillä iskän kanssa tänään ja sain sähköpostiin muutaman kuvan. :)

Loppuun vielä nalle puhin mietekirjaisesta tämäniltaisia tunnelmia:

"Entä miten sinä voit?" sanoi Nalle Puh.
Ihaa pudisteli päätään.
"En oikein voi", hän sanoi.
"On ottanut voimille."

Pikainen vielä...

Vähän oli pakko muokata muutamaa asiaa. Ensinnäkin; en ymmärrä, miksi mulla oli joku Arizona-aikavyöhyke...Se on muutettu. :-D
Sitten nytten kaikki pääsevät ilman rekisteröitymistä kommentoimaan blogia. Joten te kaikki, jotka salaa luette mun elämästä, ilmoitelkaas ittestänne. ;-p

Päivitysongelma

Minä kuulemma päivitän blogia ja kuvia blogiini liian harvoin. Noo...tässä sitä nyt sitten kellon lyödessä kohta puoli yksi, koirat käyttämättä ja syöttämättä päivitellään ja luetaan samalla eroperheistä ja lapsista. Mutta tätähän tämä on...tunteja on liian vähän (ostan mielelläni, jos jollain on myydä) ja tekemistä olis miljuuna. Mutta eiköhän tämä tästä helpota kun työt alkavat. Mä osaan olla sarkastinenKIN. ;-p ja huumorintajuakin löytyy edelleen ja vieläkin. En tiedä missä sitä olisikaan ilman naurua ja iloa. Mutta siis asiaan.

Lupaan kautta kiven ja kannon...ja niin edelleen, että kuvaan lastenhuoneen seinät eli maalaukset pikimmiten. Se vaan aina jotenkin unehtuu ja muistuu illalla, kun valo ei enää riitä. Joten tässä nyt viimeiseltä kuukaudelta tunnelmia ja kuvia.

Heti alkuunsa 4 kuvan sarja, josta tulee sanomista. ;-p Mutta laitan silti ja poistan jos uhkaillaan. Mutta siis ensimmäisessä kuvassa siskon tyttö, joka pääsi ripiltä! Mä en kestä...mä muistan kun Jenna synty...se oli pieni (niin minäkin) ja söpö (niin minäkin) ja niin viaton (niin minäkin).Isi ja äiti, ukki ja mummi ja ensimmäinen lapsenlapsi pääsi ripiltä. Näitä tulis vielä 8 juhlat...koittakaa kestää. :D

Rakas isosiskoni Anu.
Klo 10.00 "Et sä voi tollasta kuvaa laittaa...hyi!" Eli ensimmäinen sensurointi...

Ja rakas isosiskoni Tanja. (Mä en tajua, mistä mä olen saanut tämän kokoni...?!) *syö omenapiirakkaa*

Sitten siirryttiinkin uuteen asuntoon ja lasten hassutteluun. Eli eka kerros on kyseessä ja ikkunan ulkopuolella on jotain tötsiä joiden päälle on tosi kiva kiivetä ja sitten irvistellä äidin puhtaat ikkunat räkäisiksi. :)

"Viis piirakasta, mutta tämä vaniljakastike on äiti herkkua!"

Mun PIENI! Se alkoi...koulutie...mä en kestä...kohta se jo menee naimisiin. Eskarilaista tais vähän jännittää. Äitiä ei yhtään.

Tässä kuvassa on vaan sitä jotain...Näkyykö tässä kenties nuorimmaiseni tulevaisuus? Vain skede puuttuu.

Muumilaaksossa tuli vähän otettua...nimittäin kuvia. Mutta jos nyt laittais tänne vain yks tai kaks. Muumimamma oli tosi kiva Emman mielestä, kunhan pysyi nokkineen tarpeeks kaukana. :-D Äidin sylistä oli kyllä tosi kiva paijailla kuonoakin ja repiä vähän korvaa.

Huomaa Erikan ilme. Hieman kiikkui silta ja jännitti, mutta hienosti pääsi yli.

Äidillä meni hermo. Vankilaan; kulkematta lähtöruudun kautta. Tää ei muuten sit pidä paikkaansa. Meillä oli niin mahtava ja hyvä reissu, että oksat pois. Lapset käyttäytyivät ihanasti, äidit nauroi ja kaikilla tuntui olevan hauskaa...myös ampiaisilla, jotka ei meidän mielestä olleet hauskoja.

Mun nappisilmä. <3

Ja sitten sinisilmä. Toivottavasti tulevien hoitopoikien äiti ei pistä pahakseen. Ja jos, niin poistetaan sitten taas. Ja kyllä, työt alkais niinku 2.päivä! Vähän niinku jännitää, mutta ei kuitenkaan. Jännä nähdä miten arki lähtee rullaamaan viiden lapsen, eskari ja kerho kuljetusten, ruokailujen ja nukkumisten kanssa. Mutta kohtahan tuo selviää! :D

Naantalin leirintäalue ja Naantali pitäis kokea joku kesä oikein ajan kanssa. Mä jotenkin ihastuin koko paikkaan. Katsokaa nyt tätäkin maisemaa. *laulaa* "Vielä on kesää jäljellä..."

Ja sitten. Koska mulla ei ole kuvaa siitä salaisuudesta...joka siis ei ole salaisuus enää. Eikä ole kuvia lastenhuoneen seinistä. Niin laitetaan nyt sitten kaverini Iian ottama kuva musta. Tosi söpö...eiKÖ. Mutta eikö ole ihana punainen tukka. *lööv*

Ja nyt kun kello löi 0.40 ois varmaan syytä käyttää koirat iltapissillä. Ruuan het saivat ja söivätkin jo. Onneksi ehdin nukkuakin vielä kuus-seitsemän tuntia. Ja Emmakaan ei ole yskinyt...joten se lupailee hyvää loppu yöksikin.

Elämä on elämisen arvoista.
Kaunista ja kipeää.
En sure, itken.
Elän.

Meidän mumminmökki

Laitetaan tähän harmaaseen elokuun iltaan jotain piristystä...

Meidän mökillä on perinteiset maisemat

Ihana saunamökki

ja huvila

Siellä on lapsen hyvä leikkiä...koirain myös.
Marjojakin on...

vaikka tänä vuonna vähänlaisemmin kai...

mutta muutama mehupurkki ja vadelma suuta makeuttamaan saatiin kyllä.

Pullasorsiksi heitä kai voisi tituleerata...

ja voi! sisiliskokin!

loppuun salaisuus...joka tulee sitten kuvanakin, kun parantunut on. Chili on jalassa aina. <3

Lihaisaa

Laitoin tuossa juuri reilut 20kg lihaa pakkaseen. Eipä taida minusta tulla koskaan kasvissyöjää. :-D

Sitten muutama vauhdikas kuva omasta ylämaankarjastani

Elämäni tarina...aikaa on liian vähän kaikkeen.

Piti kirjoittaa rivi jos toinenkin, mutta iltatoimien päätteeksi kello näyttää jo 23.
Päätin siis lisätä tähän vain muutaman kuvan, jotka kuvastavat hyvin olotilaani.