keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

mietimietimieti

Joskus on niitä päiviä, että sitä miettii vähän liikaa. Joku on joskus sanonut, että mietin aina liikaa, mutta tänään jopa itse myönnän, että ajatukset ajaa hieman liian lujaa. Se joku tai ihan kuka vaan ku vielä kertois, että miten nää ajatukset saa vaimennettua.

Mukiinmennyt työpäivä eli ihan muksa, morsian ilma eli kaanista kaanista, repäisevä lenksu eli koiranulkoilutus ja silti mieli on maassa. Ja vain ja ainoastaan siksi, että ajatus laukkaa. Ilmeisesti mä en saa pysähtyä hetkeksikään...kokoajan pitäs painaa, ettei ehtis ajattelemaan, mutta "what goes around, comes around", jossain vaiheessa sekin on edessä kuitenkin.

Mä ehkä olen vaan loman tarpeessa. Odotan oikein, että saan pakata kimpsut ja muksut ja koiran autoon ja lähteä baanalle...suomi here we come...varokaa vaan kaikki, tiedä vaikka saisitte yllättäviä yövieraita joku kaunis kesäpäivä. ;) Kaipa tää taas lähtee tästä uuteen nousuun. Kantarellikeitto ja ruisleipä namaan ja nukkumaan, jos vaikka sais inhimmilliset yöunet. En edes telkkaria jaksa avata.

Varjoja...myös kuvissa

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kiireetöntä.

Keskiviikko aamu 8.13 ja mä olen lasten kanssa kotona! Ollaan syöty rauhassa aamupala ja pukeudutaan pikkuhiljaa. Ei ole kiirettä, kun Emman neuvola on vasta 10.15. Kaksi tuntia aikaa. Erikan voi laittaa hissukseen kouluun ja sit jos pissattais vielä Sallinkin uusiks ennen lähtöä. Tälläset aamut on kyllä harvinaista herkkua ja mä otan kaiken tästä irti. *lööv*

Poika